lauantai 23. kesäkuuta 2012

Kesäkassi kokkotulille

Jälleen kerran osallistuin Neulomon jokakeväiseen kesäkassivaihtoon. Oman kassini väkersin toissa viikonloppuna Laitoin kassin Piitsu77:lle... ja nyt kun alan tarkemmin miettiä niin  häneltä myös oman kassini sain! Olipas sattuma, yleensä vaihdoissa lähetykset tapahtuvat ikäänkuin ketjussa. Vaihdokki laitetaan eri ihmiselle kuin saadaan.

Koska olen järkyttävän hidas neuloja ja virkkaustaitoni on kutakuinkin olematon, niin ompelin lähtevän kassini. Ohje on Finlaysonin nettisivuilta tulostettu kääntökassi. Samaisen voisin oikeastaan lomalla ensi kuussa ommella itsellenikin.
Tänään on hempeilypäivä

ja huomenna tahdon olla kukkaistyttö 70-luvun tyyliin!

Omaa kassiani jouduin hieman odottelemaan, mikä on tervetullutta luonteen kasvatusta tämmöiselle hätähousulle =) Torstain postissa kassi sitten vihdoin oli ja nimensä veroisesti sain Piitsu77:ltä Kesäkassin. Kassin olemuksessa on jotain hyvin kesäistä ja tyttömäistä.
Kassin mukana oli rypäleterttu-jääpalamuotti ja laukun sivussa ihana turkoosi perhonen!
 Perhonen tosin lepatti jo lepäilemään. Irroitin sen, koska minun mukanani siitä olisi hyvin nopeasti tullut rönttöperhonen. Eilen illalla laukku jo kädessä keikkuikin naapurikylän Juhannuskokolla - tosin kokko oli hyvin kauan aikaa sytytyksestä pelkkä savustamo... mutta ilta hieno ja aurinkoinen ja seura parasta mahdollista <3

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Lumi

Johan on aikaa vierähtänyt edellisestä postauksesta! Sellaista se tämä kesä on, välillä menee melkein kokonainen viikko etten edes avaa tietokonetta.

Jokunen aika sitten oli Neulomossa Huivivaihto-ketju. En tietenkään olemattomilla neulojan taidoillani siihen edes ajatellut osallistuvani- tai kieltämättä hetken harkitsin helppojen huivien vaihto-osiota, mutta vaihtoa edeltäneessä keskusteluketjussa vilahteli monta minulle ennestään tuntematonta huivin nimeä. Yksi niistä oli Lumi-huivi.

Koska vaihto-ketjussa Lumi oli luokiteltu helppojen sarjaan, niin uskaltauduin tulostamaan ohjeen ja kokeilemaan millainen Lumi-pallo neuleesta minun käsissäni syntyisi.
Malli OLI helppo. Siitä kertoo sekin ihme, etten joutunut purkamaan kuin pari kertaa puolen kerroksen verran eikä lopulliseen huiviin tullut yhtään virhettä! Lienee ainutkertaista minun neulojan historiassani =)


Lankana huivissa on vironvilla. Tilasin sitä joskus ammoisina aikoina pari vyyhtiä Revontuli-huivi varten. Vielä en ole kyllä sellaista langasta aikaiseksi saanut.Lankaa kyllä on vielä jäljellä niin paljon, että ehkäpä syksyn mittaan alkavat Revontulet loimuamaan...Hieman yllätyin Lumi-huivini koosta. Mutta toisaalta, jos ohjeessa puhutaan KAULAHUIVISTA, niin lakanaa oli kai turha odottaa. Hyvin huivi kyllä kaulaan istuu, joten tuskin se käyttämättä jää. Ja nuo värit ovat kyllä niin minua!!